lauantai 1. elokuuta 2015

Vuodet vierii jylisten..

Vaikka mun kesä on ollut tosi työntäyteinen ja paikoitellen raskas, on paljon kivaa silti ehtinyt kokemaan ja näkemään.
Moni ystävä ja sukulaisen on ehtinyt lomillansa kyläileen mun luona vaikka itselläni lomaa ei ole ollut paria etukäteen tehtyä vapaapäivää lukuunottamatta. Kaksi reissua tänäkesänä/ keväänä kuitenkin tein. Pari viikkoo takaperin oltiin veljeni Mikon kanssa pitkäviikonloppu Roomassa ja vappuna isommalla porukalla Tukholmassa. Tamperekkin on silti hyvä paikka olla!

 
 
  


 




 Tukholmassa 30.4.2015-03.5.2015







Roomassa 17.07-20.07.2015




 


 

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

08.04.2015

Edellisesti päivityksestä on hurjan kauan. Ei oo ollut inspiraatiota kirjottaa tai ei oo tullut otettua tarpeeksi kuvia tai jos on niin ne on omasta mielestä turhia julkasta. Vaikka ite tykkäänki lukee ehkä mieluiten ihan vaan arkipäivän päivityksiä niin silti ei oo saanut mitään laitettua.
 
Aloitin kolmisen viikkoa sitten uudessa työpaikassa, tai tavallaan vanhassa sillä kuusivuotta sitten lopetin työt samaisessa firmassa vuorotteluvapaan sijaisuuteni loppuessa. Kaksi vuotta työskentelin silloin firmassa ja nyt olen jälleen siellä. Tuntuu kuin en olis pois ollutkaan. Ja mulla on joka päivä tosi hauskaa!


    Viirit! Ne on yks ompelujutuista joita oon tänäkeväänä tehnyt monet. Niitä on mukava tehdä!
  



    What does the fox say!


torstai 1. tammikuuta 2015

Joulun aikaan

Joulua tuli odottettua jo monta viikkoa ennen kuin edes matkasin kohti kotiseutuja. Junaliput ostettiin siskon kanssa jo ajoissa jotta saatiin täpötäyteen junaan paikat ja vielä vierekkäisetki. Ahkerasti etsittiin lahjoja molemmat ja kaikki olikin valmiina ennen lähtöä.
Mutta mitäs sitten sattuikaan. Sairastuin juuri kun matkustuspäivä koitti. Olo oli ihan jäätävä.
Jouluni siis vietin nukkuen, katsoen ohjelmia, viettäen yhden päivän sairaalassa tiputuksessa. Näkemättä jäi kaikki ystävät, syömättä monta joulusuklaata mutta tulipahan oltua oman perheen kanssa 24/7. Rasmus uskollisesti seuras mua minne meninki, nukku päivät pitkät millon määki ja valvo kun mää en saanut nukuttua.

 

 

 

 
 
 



 Lahjat oli ihania. Pikkusiskoni oli kutonut kettukarkkivillasukat (joita jo haaveilin etukäteen). Toiselta siskolta sain muumiyömekon ( jonka kyllä itse kävin valitsemassa) se on ihana! Eniten yllätys tais olla veljeni ostama Kaija Koon vinyyli jota en koskaan uskonut mistään löytämäni.